Jarkko Ahola lupaa en leikkaa tukkaani - Viihde - Ilta-Sanomat

Tähdet tähdet -ohjelman ensimmäisessä jaksossa Jarkko Ahola pelästytti katsojat, jotka luulivat miehen leikanneen tavaramerkkinsä liehuletin. Jarkko Ahola esitti toisessa lähetyksessä Nirvanan kappaleen. Habitus oli onnistunut ja laulu sujui, mutta kommentaattorit epäröivät hänen esityksensä kohdalla. He moittivat, että esityksessä kuulsi liikaa läpi hevimetallisoundi. – En tunne punkia superomaksi, vaikka toki olen tutustunut aiheeseen. Hänen kappaleensa, Nirvanan Smells Like Teen Spirit ei ollut hänen mielestään puhdasta punkia eikä edes kovin tuttu kappale. Se oli kuitenkin mieluinen haaste. – 1970-80-lukujen punk on mielestäni ihan mielenkiintoista musiikkia. Made in Finland -osasto ensi viikolla haastaa hevimiehen kotimaiseen ja suomenkieliseen laulantaan. – Aina jännittää. Ensi kerralla saa kuitenkin laulaa. Punkissa ei tarvitse kuin huutaa.
Back to Top