KALMANKANTAJA - Elämä On Kuoleva Huora (full album)

DSBM from Finland. First demo, recorded during summer 2011. 1. Yksinäisyys 2. Sairaana Syntynyt 3. Elämä On Kuoleva Huora (instrumental) 4. Katku Kärsivä Valkeudesta Kalmankantaja is Grim666 & Nagh. Lyrics: YKSINÄISYYS synkän metsän hiljaisuus usva sakeana kuin savu sinun silmät puhkotut eivät näe mitään sinun häpeäsi, sinun elämäsi päättyvät metsän rajaan joka ei ole kaukana missään sinua ei haluttu kukaan ei sinua kuunnellut mitään apua et saanut nyt luontoon haluat sinne mistä tulit pyytämään armoa päätät lopettaa itsesi säälimisen yksi reitti lopettaa myös itsesi päätät riistää oman henkesi puukotat kymmenen kertaa itseäsi haluat jättää viestisi kiperän, katkeran, halvan itsestäsi sen joku ehkä joskus kuulee ei välitä, hukkuu omaan suuruuteen nojaat puuta vasten oksennat verta viillät valtimosi veresi maalle muiston antaa verenpunainen aurinko nousee kuivaa verisen sammaleen madot sinut syövät sielusi harhailee vielä täällä ei sinua haluta mihinkään yksinäisyys kuolemankin jälkeen vain tuuli tarinaasi kertoo hiljaisuudessa voi huutosi kuulla metsä näkee vain kuolleen eläimen joka itse oman kitumisensa aiheutti joka itse oman kitumisensa lopetti pienen ihmisen joka yksinäisyyteen kuoli ei hänestä tarinoita kirjoiteta hän vaipuu unholaan haamuna tätä metsää tallomaan ikuista polkuaan joka ei johda mihinkään SAIRAANA SYNTYNYT vaistot tukehtuu, tunto lakkaa veri sammuu, liekki ei enää hehku sääli on valtava sana siihen hukkuu moni varsa mustankalpea, sairas ihminen jänteet repeää ja luut murtuu silmät sokeutuu ja keuhkot hukkuu yksinäisenä tämä sairas nukkuu vesi puhdistanee paitsi tätä miestä tämä mies ei kaihda edes seivästä kituen haaskalle syöttää itsensä, perheensä ja kaulansa syöttää veri on tummaa se maatuu maassa ei tälle sairaalle löydy paikkaa taivaassa mustankalpea, sairas ihminen jänteet repeää ja luut murtuu silmät sokeutuu ja keuhkot hukkuu yksinäisenä tämä sairas nukkuu nukkuu sairaana ja vereensä tukehtuu ikuiseksi vaeltajaksi muuttuu kirouksena pahimpana, aina elämänsä uudelleen elämään joutuu ei usko auta vuoteella sairaana syntynyttä ei koskaan löydä onnea, eikä tietä tuskan sanelemana tämän miehen elämä kulkee yksinäisyys kalman syleilyyn sulkee riistää henkensä, ei vapautta missään ei vapautta missään ei missään mustankalpea, sairas ihminen jänteet repeää ja luut murtuu silmät sokeutuu ja keuhkot hukkuu yksinäisenä tämä sairas nukkuu nukkuu sairaana ja vereensä tukehtuu ikuiseksi vaeltajaksi muuttuu kirouksena pahimpana, aina elämänsä uudelleen elämään joutuu ei vapautta missään ei vapautta missään ei vapautta missään ei vapautta missään KATKU KÄRSIVÄ VALKEUDESTA kuolema kaikuu kolkoissa halleissa mädäntyneiden ruumiiden saastuneet sielut vaeltaa ikuista ympyräänsä, elämäänsä temppeleissä näissä, joiden alla ei puhdas maa lepää keihästetyn ruumiin kahlitut raajat merkkinä uskostanne ristille naulitun “vapahtajanne“ veri merkkinä vapaista mielistä taivaan mustat pilvet peittävät valon kasvit surkastuvat, kuihtuu vettä ei sada, puut eivät hengitä vain verenne maaperän kastaa veistos lihasta mätänee karheus tuon hajun korpit opastaa saastan luokse lintujen nokkima kristuksen ruumis pala palalta se vähenee sielu sen helvetissä kävelee piinaava vajaus urheudesta katku kärsivä valkeudesta veri on viiniä sakeampaa raiskattu lapsi pappiansa inhoaa turmeleva tuska viiltää sisimpään kuin puulta poistaisi juuret kuolemassa on kivun loppu tämä on kuoleva ihmisrotu täällä en tahdo enää olla halajan valtakuntaan mahtavaan kivun ja tuskan sanelemaan syvimpään mahdolliseen tuonelaan riistän henkeni, kiellän uskosi tuhoan jumalasi, kiroan vapahtajasi raiskaan pappisi, tapan itseni